Kun HS, Almamedian jätökset ymv Ylen anti ei sytytä yllytämme lukemaan Vasarahammerin ajautuksia. Ohessa näytteeksi muutamia blogikirjoituksiaan---------------------------------------------------------------------
Kiitämme Vasarahammeria oheisista ajatuksistaan:
----------------------------------------------------------------
torstai, huhtikuu 15, 2010
Ylhäältä ohjattua keskustelua
Mitä sitten saatiinkaan?
Nyt verkkoportaali on pystyssä ja on nimeltään Puhetta maahanmuutosta. Puhetta sieltä löytyykin, mutta tekstit ovat enimmäkseen vanhaa tuttua monikulttuurihöttöä. Jos joku muuta odotti, hän elää haavemaailmassa.
Verkkoportaalia tarkastelemalla voi kuitenkin muodostaa käsityksen tavasta, jolla viranomaiset ja poliitikot ”keskustelevat” tavallisten kansalaisten kanssa. Keskustelu on ylhäältä ohjattua eli tarjoillaan valmiita artikkeleita ikään kuin kommentoitaviksi. Artikkeleissa ei tosin ole kommentointimahdollisuutta kuten blogiteksteissä ja nykyisin myös sanomalehtien nettiuutisissa.
Sivustolta löytyy kyllä kökkö palauteosio, johon kirjoitettu mielipide julkaistaan, jos julkaistaan. Joitakin mielipiteitä on julkaistu kirjoitusten yhteydessä, eli illuusio interaktiivisuudesta on muodostettu.
Jonkinlaisena kädenojennuksena ns. maahanmuuttokriittisille voidaan pitää Olli Löytyn kirjoitusta ”Miten erimieliset voivat keskustella keskenään?” Muu sisältö taas on enimmäkseen samaa tavaraa, jota löytyy liiaksikin asti viranomaisten ja ”kansalaisjärjestöjen” rasisminvastaisista julkaisuista.
Sivusto yllättää vielä vähemmän, jos tarkastelee listaa tekijöistä. Sieltä löytyy samoja nimiä kuin muistakin monikulttuuria ja antirasismia käsittelevistä julkaisuista. Tekijät ovat myös selkeästi vasemmistolaisia kuten Milla Aaltonen ja Tiia Aarnipuu sekä toimivat Ihmisoikeusliitossa, Rasmuksessa tai muissa vastaavissa vasemmistolaisissa monikulttuurimyönteistä propagandaa tuottavissa järjestöissä.
Ei myöskään ole erityisen yllättävää, että sivuston tekemiseen on saatu EU-rahoitusta. Sivusto on osa Euroopan Unionin rahoittamaa Living Together -hanketta, jonka kuvaus on luultavasti tämä.
En edes viitsi miettiä, miten paljon rahaa sivuston rakentaminen on niellyt.
Sivuston perusteella herää epäilys, että tarkoitus ei ole keskustella vaan luoda pelkästään illuusio keskustelusta eli tuottaa taas lisää monikulttuurimyönteistä propagandaa.
Internetissä keskustelua ei nimittäin voi ohjata ylhäältä viranomaisten päätöksillä. Osoittaa melkoista ymmärtämättömyyttä välineen luonteesta, jos viranomainen kuvittelee ihmisten keskustelevan käskystä tai että ylhäältä ohjatulla keskustelulla saadaan käsitys kansalaisten mielipiteistä puhumattakaan siitä, että tuollaisella sivustolla ylipäänsä voidaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.
Eikä tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos arvelee sivustolla käytävän keskustelun jäävän vaatimattomaksi. Muutamia herkkupaloja sieltä voi Hommafoorumille löytyä ainakin ensivaikutelman perusteella.
Kuka tarvitsee keskustelua?
Yleisen hokeman mukaan tarvitaan ”dialogia”, jotta osapuolet eivät jähmettyisi poteroihinsa. Minulle herää kysymys, kuka sellaista dialogia tarvitsee ja mitä hyötyä siitä on. Minusta ei ole mielekästä keskustella, onko sana neekeri rasistinen vai ei. Puhetta maahanmuutosta -sivuston kirjoittajille asia tuntuu olevan kovin tärkeää.
Tiia Aarnipuun artikkeli pelottavista muslimeista taas on olkiukkoilua ja tuhat kertaa kuultujen hämeenanttilalaisten klisheiden toistoa eli puhdasta roskaa. Sen viesti on: ”Jos me ollaan kilttejä muslimeille, ne ei radikalisoidu.” Artikkelissa syytetään suoraan eurooppalaista kantaväestöä muslimien radikalisoitumisesta ja käytetään auktoriteettina uskontotieteen professori Tuula Sakaranahoa.
Erityinen uhka ovat stereotypiat. Aarnipuu siteeraa Sakaranahoa:
”Jos Amerikassa joku pommittaa aborttiklinikoita tai tappaa aborttilääkäreitä, ei kukaan tule kysymään meiltä että miten te kristityt toimitte näin.”
Tämäkin argumentti on kuultu useita kertoja. Ensinnäkin aborttiklinikoiden pommitusten ja islamilaisen terrorismin välillä on huomattava mittakaavaero ainakin, jos mittatikkuna käytetään iskujen ja niissä kuolleiden ihmisten määrää. Toiseksi aborttiklinikoiden pommittamiselle ei ole löydettävissä minkäänlaista teologista oikeutusta Raamatun tai minkään valtavirran kristinuskon suuntauksen mukaan. Islamissa jihad ja vääräuskoisten tappaminen osana pyhää sotaa ovat aina olleet olennainen osa islamin oppia. Sakaranahon rinnastus on siis täysin naurettava.
Jopa minun kaltaiseni paatunut islamofobi ymmärtää, että läheskään kaikki muslimit eivät hyväksy vääräuskoisten tappamista pommeilla. Tämä tosin ei johdu islamista vaan siitä, että myös muslimit ovat ihmisiä, voivat saada vaikutteita muualtakin kuin islamista ja ehkä haluavat islamin olevan uskonto eikä väkivaltaan yllyttävä poliittinen oppi.
Islamin pelko ei myöskään ole irrationaalinen fobia, jonka hoitamiseen tarvitaan mielenterveyspalveluita ja/tai mielialalääkkeitä. Islamia on syytä pelätä, koska sen opillisena tavoitteena on alistaa muut uskonnot, kunnes maailmassa ei palvoita muita jumalia kuin Allahia. Muitakin syitä on, mutta niiden luettelemiseen en tässä kirjoituksessa puutu.
Aarnipuu toteaa artikkelinsa lopuksi:
”Ei ole yhtä islamia tai yhdenlaista muslimia.”
Eli islamista tai muslimiesta ei oikeasti voi sanoa mitään, koska islam on ”diverse”. Tuollainen puhe on tyypillistä postmodernia jargonia postmodernilta vasemmistolaiselta, jollainen Aarnipuu on ainakinWikipedia-sivunsa ja blogiartikkeliensa (esim. 1 ja 2) perusteella.
Vaikka kuinka pelkäisi poteroon juuttumista, silti kannattaa mieluummin kieltäytyä terapiadiskurssista Aarnipuun kaltaisten kanssa. Keskustelu ei johda mihinkään eikä yhteisymmärystä löydy, koska Aarnipuu ei keskustele rationaaliselta pohjalta. Postmodernissa jargonissa rationaalista ajattelua kutsutaan usein ”välineelliseksi järjeksi”, jonka avulla ei voi saavuttaa parempaa maailmaa. Välineelliseellä järjellä kun ei välttämättä pyritä parempaan maailmaan.
tiistai, huhtikuu 13, 2010
Ruotsin ja vähän Suomenkin mediasta
Landskronalaisen ostoskeskuksen parkkipaikalla tapahtunut 78-vuotiaan naisen kuolemaan johtanut pahoinpitely on paljastanut ikävällä tavalla sen, miten ruotsalaismedia tarkoituksella pimittää maahanmuuttajataustaisten rikollisuutta. Tapaus on merkittävä siksi, että se sattui Landskronassa, jossa hylkiöksi leimattu Ruotsindemokraattien puolue sai viime kunnallisvaaleissa 22 prosenttia äänistä.
Toiseksi rikoksesta epäilty 23-vuotias Ahmad Akile on taustaltaan palestiinalainen ja kotoisin Libanonista. Tätä tietoa ruotsalainen valtamedia ei koskaan ole kertonut vaan se tieto löytyy yleensämuista lähteistä. Akilen ja eläkeläispariskunnan välille oli kehkeytynyt riita invapaikan käytöstä, jonka Akile ratkaisi hyökkäämällä eläkeläismiehen kimppuun. Kun nainen tuli auttamaan miestään, hän sai nyrkistä naamansa ja kaatui asfalttiin. Nainen ilmeisesti kuoli kaatumisesta aiheutuneisiin kallonmurtumiin. Todetaan vielä, että epäillyllä on aiempia tuomioita pahoinpitelyistä.
Median reaktio
Tapaus sai sen verran suurta huomiota, että median tavanomaiset keinot, kuten etnisen taustan pimittäminen ja epäillyn kuvan pikselöinti eivät enää riittäneet. Siksi tarvittiin muita keinoja. Julia Cesarin mukaan median valitsema strategia oli seuraava:
”Lähetetään paikalle kaikkein nuorimmat ja kokemattomimmat journalistit. He tekevät tunnollisesti sen, mitä heiltä odotetaan, saadakseen pitää työpaikkansa.”
”Lähetetään paikalle kaikkein paatuneimat ja häikäilemättömimmät toimittajat ja kolumnistit eli kovapintainen jengi, joka ei tiedä totuudesta mitään ja jonka jäsenet ovat valmiita myymään vaikka äitinsä saadakseen etuja itselleen. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu Expressenin kolumnisti Britta Svensson, joka toiminnalla Landskronan murhien yhteydessä on saavutettu ruotsalaisen journalismin pohjakosketus.”
Svensson kutsui kolumnissaan tapausta ”ihmisten tapaamiseksi”. Ensimmäisessä vaiheessa murhaepäillyn perheenjäsenet esiintyivät lehdistötilaisuudessa uhreina ja valittelivat kovaa kohtaloaan. Sen jälkeen Britta Svensson pyrki tekemään murhaepäillystä itsestään sympaattisen hahmon:
”Lopuksi 23-vuotias kääntyy ympäri ja hänen katseensa on musta epätoivosta. Hänen nuori vaimonsa yrittää murtautua hänen luokseen, mutta poliisi estää tämän. Mies, joka äskettäin vangittiin todennäköisin syin epäiltynä vakavasta rikoksesta ei saa pitää vastasyntynyttä lastaan sylissään.”
”Hän on nuori, hoikka kaveri. Landskronan Hemköpin tapahtumat unohtuivat, kun hänet näki. ' Hän ei voi hyvin vaan kaipaa perhettään', hänen asianajajansa sanoi jälkikäteen.”
Tällä tavalla kolumnisti Britta Svensson häivyttää rikoksen uhrin taustalle ja tekee rikoksen tekijästä todellisen uhrin, josta hän maalaa kuvan herkkänä nuorena perheenisänä. Rikosraportointi voi tuskin tuosta enää vastenmielisemmäksi muuttua.
Todellinen tavoite
Miksi media sitten pyrkii kääntämään tapahtuneen päälaelleen? Ruotsalaisissa blogeissa on pitkään väitetty, että media pyrkii tahallaan peittämään monikulttuurisen yhteiskunnan ongelmia. Tällöin kyseessä olisi jonkinlainen salaliitto.
Suomessakin uutisoinnissa on käytössä journalistiset periaatteet, joiden mukaan toimittaja päättää, kerrotaanko rikoksen tekijän etninen tausta vai ei. Toisaalta valtamediat tekevät yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa tavoitteenaan ehkäistä rasismia ja muukalaisvihaa. Maahanmuuttajista pyritään tekemään myönteisiä uutisia eikä etnistä taustaa välttämättä tarvitse mainita, jos maahanmuuttaja tekee rikoksen.
Suomessa vertailukohtaa kannattaa hakea Sellon surmista ja siitä, miten Ibrahim Shkupollia käsiteltiin valtamediassa. Vaikka syyllistä haettiin ”suomalaisesta väkivaltakulttuurista”, sen verran häpyä suomalaismedialla vielä oli, että yksikään journalisti ei kehdannut tehdä Shkupollista yhtä siirappista juttua kuin Britta Svenssonin kirjoitus.
Julia Cesarin mukaan Ruotsissa toimittajat ovat lojaaleja valtiovallalle:
”Ruotsalaiset toimittajat ovat epätavallisen uskollisia poliittiselle vallalle. Maahanmuuttopolitiikassa toimittajat ovat liittoutuneet poliitikkojen kanssa niin selkeästi, että voi puhua monikulttuurisen yhteiskunnan eli valtiollisen ideologian sisäistämisestä. Toisin sanoen ideologia on niin syvällä toimittajien mielessä, että he eivät enää ole siitä tietoisia. Ilmiö on tuttu totalitaristisista diktatuureista, joissa toimittajat on peloteltu uskollisiksi, jotta vallanpitäjät voivat pitää kansan kurissa.”
Ruotsalaislehtien toimituksissa ei Cesarin mukaan julkaista mitään sellaista, joka voi lisätä muukalaisvastaisuutta. Tästä puolestaan seuraa, että totuus pitää joissakin tapauksissa pimittää, jotta saadaan aikaiseksi haluttu kuva todellisuudesta. Siksi rikoksen tekijöiden etninen tausta salataan ja kuvat pikselöidään, jos tekijä on maahanmuuttajataustainen. Vain Landskronan murhan kaltaisissa poikkeustapauksissa on pakko turvautua härskimpiin keinoihin.
Internet-maailmassa valehtelu ja vääristely kuitenkin kääntyvät tekijäänsä vastaan. Blogeista ja keskustelufoorumeilta voi Ruotsissa lukea valtamedian pimittämät tiedot kuten Landskronankin tapauksessa. Kun rikosuutisessa puhutaan ”nuoresta miehestä” ja tapahtumapaikkana on jokin tunnettu maahanmuuttajavaltainen lähiö, lehden lukija ymmärtää rivien välistä, millaisesta tapahtumasta on kyse ja saa blogeista vahvistuksen epäilylleen.
Miksi toimittajat sitten alistuvat tähän? Vasemmistolaisen poliittisen ideologian yliopistossa omaksunut nuori toimittaja ei välttämättä edes ymmärrä tekevänsä työtä valtaideologian puolesta. Toimittajien keskuudessa vasemmistopuolueiden kannatus on keskimääräistä suurempaa. Tähän taas voi syytä lähteä etsimään 60-luvun lopun radikalismista ja sen seurauksista, joiden ansiosta vasemmiston ylivalta toimittajakunnassa on lähes täydellinen.
lauantai, huhtikuu 10, 2010
Suvaitsevaista sumutusta - Osa 1: Keskitien houkutus
Vihreiden kunnallisvaaliehdokas ja ihmisoikeuslakimies Husein Muhammed toimii juuri näin. Leimautuminen mokuttajaksi ja suvaitsevaiston edustajaksi ei kiinnosta, joten hän suomii sanan säilällä sekä monikulttuurin rikkauden ylistäjiä että rasisteja.
Kotoutuksessa avain onneen
Husein Muhammed puhuu kotoutuksesta ja arvostelee sen toteutusta kunnissa. Vaikka tuntisinkin kiusausta yhtyä hänen mielipiteeseen, en voi näin tehdä. Kotoutukseen voi rakentaa uusia innovatiivisia malleja ja lisätä verorahojen käyttöä. Tämä ei kuitenkaan takaa onnistumista eli sitä, että maahanmuuttaja kykenee kotoutuksen jälkeen seisomaan omilla jaloillaan.
On yksinkertaisesti myönnettävä, että maahanmuuttajien määrää pitää rajoittaa, jotta resurssit riittäisivät. Luonnollisesti tämä tarkoittaa nykyistä tiukempaa turvapaikka- ja oleskelulupakäytäntöä . Ilman asiallista syytä maahan tullut on myös voitava karkottaa nykyistä helpommin.
Lisäksi epäonnistuneen kotoutumisen ei tarvitse johtaa loputtomaan suomalaisen veronmaksajan rahoittamaan syytinkiin. Jos maahanmuuttaja ei tietyn kotouttamispanostuksen jälkeen kykene elämään suomalaisessa yhteiskunnassa ja elättämään itseään, hänen tukemisensa tulee lopettaa ja hänelle tulee tarjota ensisijaisena vaihtoehtona maasta poistumista.
Jos tarjolla on pelkästään porkkanaa eikä lainkaan keppiä, kotouttamiseen käytetyt rahat valuvat kankkulan kaivoon. Korkea sosiaaliturvan taso passivoi myös kantasuomalaisia. Jos sosiaaliturva tarjoaa paremman toimeentulon kuin työnteko, miksi kannattaisi luopua vapaa-ajasta ja tehdä epämiellyttävää ja huonosti palkattua työtä.
Husein Muhammed yrittää käydä maahanmuuttokeskustelua sillä ainoalla sallitulla tavalla eli käsittelemällä kotouttamista teknisenä ongelmana. Tämä on täysin turhaa, jos perusasioita ei ensin hoideta kuntoon. Nämä ovat maahanmuuttajien määrä, maahanmuuttajien laatu ja sosiaaliturvan vastikkeellisuus. Jos sanon lisäksi, että työmarkkinoiden sääntelyä pitäisi keventää ja pienituloisten kannustinloukkuja purkaa, menen jo tavanomaisen politiikan puolelle. Nämä tekijät kuitenkin vaikuttavat omalta osaltaan kotoutumisen onnistumiseen.
En nyt viitsi puuttua kaikkiin niihin tekijöihin, jotka estävät valistuneeseen itsekkyyteen perustuvan maahanmuuttopolitiikan toteutuksen. Kaikki tekijät eivät ole suoraan seurausta suvaitsevaiston maailmanhalaamisesta tai orjalaivojen tervaan perustuvasta syyllisyydestä. Erilaiset kansainväliset sopimukset rajoittavat Suomen toimintamahdollisuuksia, mutta siitä ehkä kirjoitan joskus toiste.
Kriittiset ja suvaitsevaiset
Kun Husein Muhammedin kirjoituksen substanssipuoli on käsitelty, palataan takaisin metakeskusteluun. Aloitetaan Husein Muhammedin taustasta. Hän on Vihreiden jäsen, ihmisoikeuslakimies, Demlan jäsen ja etniseltä taustaltaan kurdi.
On täysin selvää, että hän edustaa maahanmuuttajia ja maahanmuutosta hyötyviä tahoja. Lisäksi hän kuuluu puolueeseen, joka liputtaa kaikkein voimakkaimmin laajamittaisen maahanmuuton puolesta ja jonka edustajat mielellään esiintyvät suvaitsevaisina ja moraalin mestareina.
Hän kuitenkin pyrkii kirjoituksellaan vetoamaan kuviteltuun hiljaiseen enemmistöön ja esiintymään maltillisena järjen äänenä, jollainen hän rajoitetussa mielessä onkin. Puutun ensin hänen ”kriittisiä” kohtaan esittämiinsä yleisluonteisiin luonnehdintoihin:
”Kriittiset” ovat tietenkin se ensimmäinen leiri. He pelaavat mielipiteillä, jotka taloustilanteen myötä kovenevat. He eivät tunnu tunnustavan tai ymmärtävän sellaista lähtökohtaa, että voimassa oleva laki on pohja, jolta keskustelun tulisi lähteä. Uskomukset ja oletukset risteilevät kilvan fobioiden ja vihan kanssa. Maahanmuuttokritiikki on sekoittunut maahanmuuttajakritiikkiin, siis rasismiin. Useimmin kuultu keskustelun avaus on: ”En ole rasisti, mutta…”
Yllä oleva edustaa perussuvaitsevaista retoriikkaa. Ns. maahanmuuttokriittisyys alkoi ilmiönä huomattavasti ennen syksyn 2008 talousromahdusta. Tämä ylidramatisoitu tapahtuma ei ole sellainen käännekohta, joka siitä valtamediassa on tehty. Sanoja ”fobia” ja ”viha” käytetään vastapuolen leimaamiseen ja suvaitsevaiston sisäiseen kielipeliin. Muuta merkitystä niillä ei ole.
Maahanmuuttokritiikki ei ole sekoittunut maahanmuuttajakritiikkiin vaan maahanmuuttokritiikin esittäjät on pyritty leimaamaan julkisessa keskustelussa maahanmuuttajakriittisiksi eli rasisteiksi. Tavoitteena on tietysti, että maahanmuuttokriitikkojen argumentteihin ei tarvitse vastata lainkaan, koska irrationaalisista fobioista kärsivät maahanmuuttokriitikot ovat lähinnä mielenterveyspalveluiden tarpeessa.
Keskustelunavausta ”En ole rasisti, mutta...” eivät käytä maahanmuuttokriitikot vaan tavalliset ihmiset, jotka eivät halua leimautua rasisteiksi. He tietävät, että vallitsevassa monikulttuurisessa todellisuudessa on jotakin vikaa, mutta he pelkäävät, että mielipiteen ilmaisu johtaa syytöksiin rasismista. Käytäntö on osoittanut, että heidän pelkonsa ei ole turha.
Husein Muhammed jatkaa kriittisten analysointiaan:
”Useiden kriittisten erityispiirre on tämän lisäksi olla kriittinen myös suomalaista erilaisuutta kohtaan; seksuaaliset vähemmistöt, naiset ja eri tavoin ajattelevat suomalaiset kelpaavat vihanpidon ja leimaavan puheen kohteeksi. ”
Kun kirjoittaja kieltäytyy toistuvasti vastaamasta spesifisiin argumentteihin, hänelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin maalailla lavealla pensselillä kuvaa kriittisistä ja toivoa, että joku uskoo. Jussi Halla-ahoa on syytetty ”monomaanisuudesta”, koska hän poliitikkona ja julkisuuden henkilönä puhuu pelkästään maahanmuutosta. Jos "kriittinen" erehtyy puhumaan muista asioista, hän kärsii niissäkin "fobioista".
Postmodernien vasemmistolaisten maailmassa ihminen on oman viiteryhmänsä tuote. Viiteryhmien väliset valtasuhteet muodostavat eräänlaisen sortohierarkian. Sen ylimpänä jäsenenä on valkoinen heteroseksuaalinen mies, jota ei lähtökohtaisesti voi syrjiä tai sortaa. Eri viiteryhmät kilpailevat yhteiskunnan tarjoamista resursseista pyrkimällä kasvattamaan omaa uhripääomaansa. Tämä tapahtuu liioittelemalla oman viiteryhmän ongelmia ja kärsimyksiä.
Sortohierarkiassa ylempänä oleva ei voi arvostella alemmalla tasolla olevan viiteryhmän jäseniä, koska hänen arvostelunsa on automaattisesti vallankäyttöä eli sortoa eli vihapuhetta. Maahanmuuttajat ovat yksi sortohierarkian solmu, ja maahanmuuttajaryhmien välillä sorron aste tietysti vaihtelee. Siksi maahanmuuttokriittisten slangissa puhutaan usein ”varsinaisista maahanmuuttajista”, joihin eivät kuulu länsimaalaiset, venäläiset tai Kaukoidästä tulevat maahanmuuttajat.
Islamofobia on yksi edellä jo mainituista ”fobioista”. Termi on kiistanalainen mutta toimii silti hyvin leimakirveenä. Muhammed kertoo tästä:
”Osa kriittistä potee myös vainoharhaista islamofobiaa, ja korostaa samalla omaa kristillisyyttään, tosin lähimmäisenrakkauden siinä unohtaen. He sekoittavat jatkuvasti uskonnon ja sen poliittisen siiven, islamismin. Suurin osa muslimeista ei ole islamismin kannattajia.”
Ayaan Hirsi Ali on sanonut, että islam ja ”islamismi” kumpuavat samoista juurista. Islamismia ei ole olemassa ilman islamia. Islamismi perustuu Koraanille ja Sunnalle. Profeetta Muhammed ei ainostaan saarnannut vaan oli myös yhteisönsä poliittinen johtaja. Koska profeetan dokumentoidut sanat ja teot muodostava esikuvan muslimeille, politiikka ja islam kytkeytyvät olennaisesti toisiinsa.
Tietysti maailman muslimit noudattavat uskontonsa määräyksiä vaihtelevalla vakavuudella eivätkä kaikki haluaisi, että islamia käytettäisiin politiikassa ja yhteiskuntajärjestyksen pohjana. On kuitenkin älyllisesti epärehellistä väittää, että islam ja islamismi olisivat täysin eri asioita. Islamistit ovat aina kuuluneet islamiin eikä mikään viittaa siihen, että tulevaisuudessa asiat muuttuisivat ratkaisevasti.
Halpahintaisen heiton oman kristillisyyden korostamisesta ja lähimmäisenrakkauden unohtamisesta jätän omaan arvoonsa. Toisaalta Husein Muhammedin arviot antirasistisesta leiristä on helppo allekirjoittaa. Tässä on kuitenkin kyse lähinnä itsekritiikistä eli pyrkimyksistään huolimatta Husein Muhammed kuuluu itse ”vihervasemmistoon” lähinnä hänen käyttämiensä leimakirveiden sekä kirjoituksensa loppukappaleen ansiosta:
”...maahanmuuttajat tarvitsevat kotouttamista ja tasa-arvon ymmärtämistä, mutta valtaväestö tarvitsee myös asiallista ja hyvää maahanmuuttokeskustelua ja syvällisempää yhdenvertaisuuden ymmärtämistä. Ja esim. juuri yhdenvertaisuuden ymmärtäminen koituu myös suomalaisten omaksi eduksi, siksi tavoitteet ovat tärkeitä yhteiskunnan kehittymisen takia.”
Edellä kuvasin postmodernia sortohierarkiaa. Yhdenvertaisuus liittyy olennaisena osana siihen eli yhdenvertaisuuden aste on riippuvainen viiteryhmän asemasta sortohierarkiassa. Yhteiskunnan tehtävänä on parantaa hierarkian alemmalla tasolla olevien asemaa keinotekoisesti esimerkiksi pakottamalla yritykset palkkaamaan maahanmuuttajia, jotta aito yhdenvertaisuus toteutuisi. Vaikka yhdenvertaisuus on terminä tyhjä ja vasemmistolaisen relativismin pilaama, se kannattaa kuitenkin ymmärtää, jotta itse kukin tietää, mitä vastustaa.
-----------------------------------------------------------
Tekstit
